1.4.2012

Raha - blogistien kuuma peruna

Olen viime aikoina törmännyt useassa blogissa yhteen ja samaan aiheeseen, joka on raha. Ovatpa jotkut jopa saaneet sanaharkkaa aikaan siitä, kuinka pienituloisen tai keskituloisen tulisi rahansa käyttää ja mikä on oikeanlaista tai järkevää kuluttamista. Näihin kysymyksiin ei ole yhtä oikeaa vastausta.

Tein alkuvuodesta koulutyön liittyen pikavippeihin ja kulutusluottoihin, jotka ovat nykypäivän vitsaus. Niistä on tullut paitsi nuorten, myös pienituloisten ja köyhien ihmisten rahanlähde hätätilanteissa. Suunta on erittäin huolestuttava ja kammottava. Velkaan ja velkakierteeseen liittyvä häpeä on kaiken lisäksi niin suuri, ettei siitä kehdata puhua edes lähipiirille, saatikka sitten lainata läheisiltä rahaa yllättäviin menoihin. Mieluummin otetaan kaikessa hiljaisuudessa se "pieni" pikavippi isolla korolla, maksetaan se aikanaan pois uudella vipillä ja näin on kierre alkanut. Useimmat velkaneuvontaan tulevat ihmiset ovat jo syvällä suossa, koska aiemmin ei apua kehdata hakea. Mentaliteettina tuntuu olevan, että raha-asiat on osattava ja kyettävä hoitamaan itse, eikä niistä parane julkisesti huudella tai pyytää niihin neuvoa.

Tämän kuuman perunan eli rahaa ja sen käyttöä koskevan keskustelun innoittamana aion seuraavan kuukauden ajan pitää julkisesti kirjaa menoistani tässä blogissa. Toivon siitä olevan hyötyä paitsi itselleni, myös muille. Suoraan sanottuna en nimittäin tarkkaan tiedä menojeni määrään ja joskus tuntuu, että raha vain hupenee johonkin mustaan aukkoon, vaikka näin ei tietenkään ole.

Perusasioita, joilla on merkitystä menojeni ja kulutukseni kannalta


Olen amk-opiskelija ja minulla on opintoja jäljellä vielä yli kaksi vuotta. Lukion jälkeen pidin useamman välivuoden, jolloin osa ajasta meni epäonnistuneisiin opiskeluyrityksiin ja osa töiden tekoon. Työssä käydessäni sain kerättyä ihan mukavat säästöt, joita on vieläkin jäljellä. 

Teen koulun ohella töitä pääasiassa päivittäistavarakauppojen kassoilla. Työnantajani on siis henkilöstövuokrausfirma. Viikottainen tuntimääräni vaihtelee suuresti sen mukaan, miten paljon kouluhommat vievät aikaa. Loma-aikoina pyrin tekemään töitä päivittäin. Kesäisin olen työskennellyt n. 40 tuntia viikossa, milloin milläkin työnantajalla. Ensi kesä menee näillä näkymin kassahommissa. Tuntipalkkani on tällä hetkellä hieman vajaa 10 euroa ja tähän tulevat lisäksi kaupan alan tes:in mukaiset ilta- ja viikonloppulisät sekä tietenkin pyhäpäiviltä omat korvauksensa (esim. tuplapalkka sunnuntaisin, mutta sunnuntaivuoroja saa todella harvoin).

Asun vanhempieni omistamassa yksiössä, josta maksan vuokraa. Asunto sijaitsee n. 30 kilometrin päässä Helsingistä. Koska asunto on vanhempieni omistuksessa, Kela maksaa minulle vähemmän opintotuen asumislisää kuin normaalissa vuokra-asunnossa asuvalle. Opintorahaa ja asumislisää saan yhteensä 327,07 e/kk. Olen toki siitä onnellisessa asemassa, että pystyn vanhempieni kanssa sopimaan vuokra-asioistani ja nyt opiskeluaikana maksan huomattavasti alennettua vuokraa, joka on 250 e/kk sisältäen veden. Kun olin täyspäiväisesti töissä ennen opiskeluiden alottamista, maksoin vuokraa 450 e/kk. Tiedän hyvin, ettei monilla opiskelijoilla ole mahdollista saada asuntoa niin pienellä vuokralla kuin mitä itse maksan. Vaikkakin asumislisäni on pienempi, olen silti hyvässä asemassa tämän asian suhteen ja sitä on turha kierrellä. Ennen tämän vanhempieni omistaman asunnon vapautumista (asuntoa ei siis ole ostettu alunperin minua varten, vaan sijoitusasunnoksi) asuin pari vuotta soluissa ja kimppakämpissä, joista kyllä myös tykkäsin ja joissa oli mielestäni hyvin tilaa.

Kuljen vähintään viisi kertaa viikossa Helsinkiin ja takaisin, enimmäkseen tietysti koulun vuoksi. Asuinkaupunkini kuuluu HSL-alueeseen, joten matkustan HSL:n matkakortilla.

Harrastan kuntosaliharjoittelua, uintia ja lenkkeilyä. Kuntosalilla pyrin käymään kolme kertaa viikossa ja kuntosalijäsenyyteen sisältyy myös uinti, joten hyödynnän senkin mahdollisuuden käymällä uimassa kerran viikossa. Lenkkeily hoituu talvisin kuntosalin juoksumatolla ja kesäisin ulkona.

Lemmikkeinä minulla on kaksi kissaa. Tilaan niiden ruuat ja tarvikkeet Zooplussalta, koska isojen erien hankinta tulee huomattavasti halvemmaksi. Lisäksi on aina olemassa riski, että kissa sairastuu ja se täytyy viedä eläinlääkäriin, joka voi maksaa huomattavan paljon. Toistaiseksi eläinlääkäreihin ei ole mennyt rahaa kuin rokotus- ja sterilointikäyntien vuoksi, mutta aina pitää varautua. 

Ruokaan panostan niin, että yritän syödä mahdollisimman terveellistä ja monipuolista kotiruokaa. Olen melko tarkka ruoka-aineiden hinnan suhteen. Valitettavasti minulla todettiin vähän aikaa sitten keliakia, johon olisin oikeutettu saamaan Kelalta apua 20 e/kk, mutta paperisota Kelan kanssa tuntuu olevan hankalaa. Olen joutunut toteamaan, että gluteenittomat tuotteet ovat oikeasti kalliita! Ostan niitä erittäin rajoitetusti. Lisäksi minulla on laktoosi-intoleranssi, jonka takia pitää ostaa kalliimpia laktoosittomia tuotteita. Pikaruokaa syön arviolta kerran kuussa ja kunnon ravintolassa käyn ehkä kolmisen kertaa vuodessa.

Juhliminen on jäänyt viimeisen vuoden aikana vähemmälle kuin aiemmin, mikä on hyvä asia. En oikeastaan käy opiskelijariennoissa lainkaan, koska en vain jaksa enää sellaista rellestämistä. Muutoin alkoholin kulutukseni on todella kausittaista. Välillä saatan olla menossa kahtena viikonloppuna peräkkäin ja sitten pitää yli kahden kuukauden tauon. Suosin aina baareja, joissa ei ole sisäänpääsymaksua ja juon ehkä pari tai kolme juomaa per ilta. Monesti saatan olla baarissa alkoholittomalla linjalla, jolloin juon kahvia ja limua. Monesti vietämme kavereiden kanssa iltaa ihan vain kotioloissa.


Ensi kerralla postaan kuukauden kahden ensimmäisten päivien menoni ja pohdiskelen ehkä hiukan lisää raha-asioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti